Julkisten työvoimapalveluiden järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2025 valtion työ- ja elinkeinotoimistoilta kunnille ja kuntien muodostamille työllisyysalueille. Vuodenvaihteessa tapahtunutta siirtymää edelsi valmistelu- ja toimeenpanovaihe, jossa työllisyysalueita ovat tukeneet useat valtakunnalliset toimijat, kuten KEHA-keskus, TE-toimistot ja ELY-keskukset, Kuntaliitto ja työ- ja elinkeinoministeriö. Toimeenpanon tukea on tarjottu myös luovuttaville tahoille. TE-palvelu-uudistuksen toimeenpanon tuen arviointi on käynnissä.
Käynnistyneen arvioinnin tavoitteena on arvioida TE-palvelut 2024-uudistuksen valtakunnallisen toimeenpanon tuen onnistumista ja vaikutuksia paikallisella, alueellisella ja valtakunnallisella tasolla. Arvioinnissa keskitytään valtakunnallisen toimeenpanon tuen onnistumiseen ja vaikutuksiin. Arvioinnin tilaajana toimii Kuntaliitto ja toteutuksesta vastaa Owal Group Oy. Arvioinnille on asetettu ohjausryhmä, jonka puheenjohtajana toimii työ- ja elinkeinoministeriö ja muut jäsenet ovat KEHA-keskuksesta ja Kuntaliitosta. Arviointi käynnistyi elokuussa 2025 ja valmistuu marraskuussa 2025.
Osallistavan arvioinnin aikana kuullaan kyselyjen ja haastattelujen avulla TE-palvelu-uudistuksen toimeenpanoon eri rooleissa osallistuneita tahoja kuten työllisyysalueiden henkilöstöä, johtoa ja sidosryhmiä. Lisäksi arviointiin sisältyy kirjallisten aineistojen analyysi toimeenpanon tuen toteutumisesta.
Tämä kysely on kohdennettu työllisyys- ja elinkeinojohdolle sekä muille valmisteluun osallistuneille teemaa tunteville kuntien johtajille sekä työllisyysalueiden henkilöstölle. Kyselyn tavoitteena on kerätä uudistuksen toimeenpanoon osallistuneiden näkemyksiä tuen onnistumisesta.
Kyselyyn vastaaminen kestää noin 10–15 minuuttia. Vastausten käsittelystä ja analysoinnista vastaa Owal Group Oy. Vastauksia käsitellään luottamuksellisesti ja tulokset analysoidaan niin, ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa. Arvioinnista julkaistava raportti julkaistaan Kuntaliiton toimesta.
Pyydämme vastaamaan kyselyyn viimeistään pe 24.10.2025 aikana.
Kiitos osallistumisestanne, palautteenne on arvokasta.
Lisätietoja kyselyyn vastaamisesta antaa:
Tiina Koivula, tiina@owalgoup.com
Lisätietoja selvityksen toteutuksesta
Taru Aihinen, taru@owalgroup.com